ECWINS- Pk-teollisuuden ikkuna Euroopan markkinoille

Ikkunoiden valmistuksella on pitkät perinteet Euroopassa. Valmistavien yritysten joukosta suuri osa on hyvin pieniä. Yritysten vuosituotantomäärät vaihtelevat 50 - 20 000 ikkunan välillä. Pienyritysten markkinaosuus on merkittävä. Euroopassa ikkunoiden valmistajista 82 % edustaa pk-teollisuutta.

Uuden, ikkunoiden Eurooppalaisen tuotestandardin CE-merkintä vaatimukset edellyttävät jokaisen valmistetun ikkunatyypin testausta, mikä vaikeuttaa erityisesti pk- teollisuuden ikkunoiden valmistusta. Pieninä sarjoina tuotettavista ikkunatyypeistä on vaikea tuottaa kaikkea vaadittua testitulostietoa. Standardi soveltuukin paremmin suurille valmistajille. Ilman toimenpiteitä tulevat pk- teollisuutta edustavat ikkunavalmistajat riippuvaisiksi isoista toimijoista.

Edellä esitetyn vuoksi "Fachverband des Tischlerhandwerk" Pohjoisrein-Westfalen (Saksa) on käynnistänyt ECWINS projektin yhdessä 30 partnerin kanssa kahdeksasta eri EU-maasta. EU:n kuudennen puiteohjelman yli 200 hanke-ehdotuksesta vain 30 hyväksyttiin rahoitettaviksi ja ECWINS oli yksi niistä.

ECWINS projektin päätavoitteet kohdistuvat

Pk- ja puusepänteollisuuden ikkunoiden suunnittelu ja tuotanto
CE-merkintään liittyvän testauksen vähentäminen
Innovatiivisten ikkunoiden suunnittelu
Kaupankäynnin helpottaminen
P- teollisuuden kilpailukyvyn parantaminen suhteessa suuriin valmistajiin